Musiikki on merkinnyt minulle hyvin paljon koko elämäni ajan.  En muista minkä ikäinen olin kun meille hankittiin televisio ja sain siitä kuunella  musiikkia. Siihen asti ei meillä ollut mahdollisuutta kuunella musiikkia mutta toki lauloimme sitten senkin edestä.  Vanhin sisareni tilasi landolan kitaran  Anttilasta ja se sitten kulki perintönä meille nuoremmille.  Siskoni kanssa otimme soittotuntia pyhäkouluopettajaltamme jotta pystyimme säestämään lauluamme kitaralla.

Siskon kanssa olimme  innokkaita laulamaan kaksiäänisesti.  Sinisessä laulukirjassa oli paljon kauniita hengellisiä lauluja ja  siitä me sitten laulettiin sydämen halusta.  Minulla ei niin häävi tuo ääni ole mutta laulaa olen silti aina halunnut ja siskon kanssa laulaessa meni minunkin ääni siinä mukana ihan kivasti.

Huuliharpun omistin jonkinlaisen myöskin ja tapasin soittaa enimmäkseen  hitaita ja surumielisiä lauluja joista olen tykännyt aina. Kodin kynttilät oli yksi huuliharpulla soittamistani suosikkikappaleista .

Kerran löysin maantieltä ison huuliharpun joka oli pakkauksessa, siis aivan uusikin vielä.  Rehellisenä tyttönä menin kylän kauppaan sitä näyttämään jotta tietäisikö he kenen se voisi olla.  Toivoin hartaasti että saisin itse sen pitää.  Kaupassa oli samaan aikaan kylän tunnettu kaljaukko ja hän sanoi omistavansa huuliharpun. Niin  hän vei sen harpun ja edes kiitosta en saanut.  Nyt näin aikuisen  kun tuota ajattelen niin en usko että huuliharppu oli hänen . Tuskin hän muusta oli kiinnostunut kun juomisesta ja mitä nyt pikkasen selvempänä ollessaan kävi kaupassa ostoksilla, ja syömässä makkaraa, minkä huuhtoi alas muutamalla pullolla kaljaa.  Kaupan rouvaa hän siinä sivussa myös yritti lähennellä, jotta täytyi siinä rouvalla olla sietämistä:-)).

Koulussa oli tietysti se tavanomainen polkuharmooni ja aina kun oli mahdollisuutta niin siellä harjottelin salaa  soittamaan. Ujo kun olin, en halunnut että kukaan kuulee niin ei sitä montaa kertaa tullut sellasta hetkeä että pystyin soittamaan.

 Isä oli innokas kulkemaan kirkonkylällä elokuvissa ja kun hän sai tietää että on olemassa latikoita mistä saa katsoa elokuvia kotona , niin meille ostettiin heti sellanen laatikko.  Se taisi olla kylän ensimmäisiä televisioita ja muistan että iltaisin istui meillä valtava määrä kyläläisiä katsomassa sitä.  Sitten vähitellen alkoivat muutkin ostaa televisioita kotiinsa ja väki meiltä väheni.

Mutta televisiosta sitten päästiin tutustumaan muuhun maailmaan kodin ulkopuolella, elokuviin ja musiikkiin.

Elokuvista muistan mm. Lassie-filmit ja sen ensimmäisen animaatiofilmin minkä olen elämässäni nähnyt

Sitten tietysti iki-ihana lapsitähti Shirley Temple.  Hän oli tosi suloinen ja katsoin kaikki hänen filminsä mitä vain näytettiin . Niitäkään ei nykyisin enää koskaan näe muuten , mutta tässä joku aika sitten tilasin pari hänen filmiään ja nautin niistä melkein yhtä paljon kuin siloin ennen. 

Musiikki tietysti oli sitä mitä eniten halusin katsoa ja kuunella televisiosta. Päivisin, kun ei ollut televisiolähetystä, saattoi siitä kuunella radio-ohjelmia ja tietysti paljon musiikkia.

Tulee mieleen sellaset kappaleet kun Kai Lindin " Sen vuoksi sä mulle olet rakkain.." Ja  Tapio Rautavaaran   "Kaamoskuu" .. (en ihan ole varma oliko sen nimi tuo).  Kuitenkin näitä kappaleita en ole sen jälkeen kuullut koskaan, enkä löydä niitä mistään levyiltäkään.  Kummmastakin tykkäsin ihan valtavasti ja niitä soitettiin silloin 60- luvulla radioissa paljon.

Sitten oli tietysti nämä ulkolaiset laulajat ja ihanteet.  Kuten Ricky Nelson ja Cliff Richard, mm.

Elviskin tietysti oli siinä joukossa mutta ei kuitenkaan ykkösenä.  Keräsin Suosikkieni kuvia ja tein useamman piirroksenkin heistä.  Kaikki komeat miehet ja kauniit naiset kiehtoivat minua myös siten, että halusin piirtää heidän kasvonsa.  Niitä piirustuksia sitten kertyikin aika läjä.

Miehistä olivat tummat ,ruskeasilmäset ja mielellään kiharatukkaiset , minun ehdottomia suosikkiani. Sellasia tai ainakin joitakin näitä ominaisuuksia omaavia löytyikin sitten suurimmista ihanteistani.    Kyllä sitä sitten huokailtiin sydän sykkyrässä kun joku suosikeistani esiintyi televisossa.

Tykkään edelleenkin samoista artisteista ja kappaleista. Kun katson heidän nuoruuskuviaan niin kyllä ne vain hurmaavia olivatkin!

Nykyisin on valtavasti artisteja ja hyvää musiikkia mutta voisi sanoa että on melkein liikaa tarjontaa .    Ennen ei ollut niin valtavia määriä laulajia mutta ne mitkä oli, riittivät saamaan nuoren tytön sydämen syrjälleen ja unelmoiman vaikka mitä..

Laitan tähän linkit kahteen niistä monista suosikeistani, niin voitte palata ajassa takaisin nauttimaan  50-60-luvun muutamista  (minun mielestäni ) suuurimmista hurmureista.

http://www.youtube.com/watch?v=zLkCWT2neuI&feature=related

http://www.youtube.com/watch?v=tBuiTyIYpA8&feature=related

Ennenkuin lapsuuskotimme meni vieraan omistukseen, ehdimme tonkia ullakolta vanhoja kirjoja,kirjeitä ja muita varteenotettavia tavaroita, mitkä halusimme  tallettaa tai hävittää kokonaan.

Kaikkea haluamaani en löytänyt mutta jotain sentään oli jäljellä.  Yksi niistä on tämä muistivihko.

En muista keneltä tämän sain mutta sen muistan että ihailin aina sen kauniita kansia ja että se oli minulle tosi mieluinen lahja.

Sivuille kertyi muistirunoja ystäviltä ja sisaruksiltanikin. Joissakin on pieni kuvakin kirjottajasta.

Pari runoa niistä kaikista ovat kuitenkin tärkeämpiä kun muut. Toinen niistä on edesmenneen äitini kirjottama ja toinen  on tämä Fannin kirjottama hieman haikea runo.

Eräänä päivänä  tuli meille kaksi roomaanityttöä ostamaan maitoa. He olivat muuttaneet napurikylään , missä he asuivat pienessä mökissä, mitä kutsutiin Ruusan mökiksi.

Lähempänäkin heitä toki olisi ollut paikkoja, mistä maitoa olisi voinut ostaa mutta romaanien keskuudessa oli tunnettu että kotonani kohdeltiin kaikkia vieraita samalla tavoin. Heidän oma käytöksensä ratkaisi, olivatko he jatkossakin tervetulleita.

Kotimme poikkesi muista kylän taloista siitä että meillä saivat kiertävät romaanit usein yöpyä ja isäni jopa lainasi rahaakin heille silloin tällöin.  Isäni luotti ihmisiin ja useimmiten ihmiset olivatkin hänen luottamuksensa arvoisia. Tosin poikkeuksiakin oli. Kiitokseksi yöpaikasta saimme joskus myös apua töissä, mitä maalla kesäaikaan aina piisasikin.Joskus perunan noston aikaan oli pellolla  myös monta romaania meidän kaverina nostamassa perunaa ja sillonhan työ sujui joutusasti.

Työpäivän päätteeksi uudet perunat ja voikastike sen kummemmitta lisukettakin maistuivat hyvilta kaikkien suussa.    Illalla pihalla keitettiin ja juotiin suolalla maustettua kahvia, mikä muuten maistuikin hyvälle. Laulua ja naurua riitti ja  elettiin iloisissa tunnelmissa ja kieltämättä  hieman eksoottisessa seurassa.Aamulla he sitten jatkoivat matkaansa ja saattoi kulua pitkiäkin aikoja enenkuin heidät näki seuraavan keran.

Nämä maidon ostossa olevat tytöt " Fanni ja Anita"asuivat siis paikkakunnalla pitempään.  He olivat ikäisiämme ja sisareni kanssa ystävystyimme heidän kanssaan. He olivat ystävällisiä ja iloisia tyttöja ja tietysti hieman erinlaisia kun muut ystävämme. Vietimmme heidän kanssaan monta hauskaa hetkeä ja samalla opimme tuntemaan joitakin  romaanien tapoja  ja kulttuuria. En muista että he koskaan olisivat käyneet koulua mutta ainakin Fanni osasi kirjottaa, kuten näette tästä haikeasta muistirunosta, minkä hän kirjoitti muistivihkooni.

Eräänä kesäpäivänä syttyi Ruusan mökki palamaan ja paloi aivan maan tasalle. Muistan hyvin viimeisen kerran kun vierailimme heidän luonaan.  Mökin hiillosten ympärillä oli romaanileiri hyvin haikein mielin ja ruokaa valmistettiin ulkosalla. Mekin joimme kahvia heidän kanssaan, ennekuin lähdimme kotiin.

Seuraavana päivänä tulivat tytöt meille koko karavaanin kanssa.  He olivat muuttamassa pois ja hyvästiksi  toivat ison syreenikimpun. Kukat olivat Ruusan pihassa kasvavasta syreenistä, siitä ainoasta mitä koko paikasta jäi jäjelle.

Monia vuosia sen jälkeen, kun jo itsekkin olin  muutanut kotoa, tapasin Fannin käydessäni kotona lomilla.  Hänellä oli silloin mies ja suloiset vastasynyneet kaksoset mukanaan. Ei hän kovin paljoa enää muistuttanut sitä entistä Fannia muuta kun ulkonäöltään. Se entinen  pirteys ja iloisuus oli poissa.     Jonkin aikaa sen jälkeen kuulin että hänet oli puukotettu kuoliaaksi, ja että  ilmeisesti hänen miehensä oli sen tehnyt.

Toisesta tytöstä " Anitasta" en ole kuullut mitään.

Lapsuuskesistä on jäänyt muistikuva että oli melkein aina lämmintä ja aika usein ukonilmoja.

Kesäisin  saimme nukkua aitassa, mikä tosin oli aina vanhimman lapsen etuoikeus. Kahden vanhemman sisareni jälkeen oli minun vuoroni olla siellä, vaikka taisimmepa olla sisareni kianssa samanaikaisestikkin. Päivät meni mukavasti mutta yöllä jokin outo ääni tai ukonilma saattoi ajaa pakoon tuvan puolelle.

Talvisin aitta toimi viljavarastona, joten keväällä siellä tehtiin suursiivous. Kun lattiat oli pesty ja kaikki tavarat paikoilaan. Haimme suuriin lasipurkkeihin isoja kimppuja pihlajan oksia. Pihlajan kukat olivat kauniita ja samalla niiten huumaava tuoksu peitti jäljelle jäänyttä viljan (ja hiiren pissan) hajua.

Sivusta vedettävässä puusängyssä oli olkipatja, johon keväisin laitettiin myös uudet oljet. Sopi siinä köllötelllä pullealla olkipatjailla , pää höyhentyynyllä eikä allergioista ollut tietoakaan.

Seinille laitettiin kuvia mitä itse kullakin sattui olemaan. Silloisten julkkisten kuvat Suosikki-lehdestä olivat kuumaa tavaraa ja muistan erityisesti  Elvis-kuvan,missä hän seisoi uskottavasti ihan luonnollisessa koossaan. Kuva oli alkujaan vanhimmalla sisarellani ja jäi sinne olemaan ehkä vielä senkin jälkeen kun  taloon muuttivat uudet asukkaat.

Eräänä aamuna heräsin, kun tuuli seinien raosta puhalsi niin kova että kuva irtosi ja kaatui päälleni. ( Siihen aikaan monen  naisen unelma..Elvis vieressä kun herää.)

Olin kova piirtämään ja piirustukseni koristivat myös seiniä minun siellä asustaessa.

Kesäaamuisin oli ihana herätä aitassa kun linnut lauloivat kilpaa ja auringon säteet pilkistivät seinien raosta, kuin houkuttaakseen ulos.

Pääskyset olivat täydessä touhussa rakentamassa pesää ladon kattoparrun alle ja myöhemmin pyytämäsä ruokaa poikasilleen.

Pihalla hiiviskelevä kissa sai lähtöä kun pääskyset tekivät syöksyjä sitä kohti niin läheltä että melkein hipaisiavt kissaa.

Esko-hevonen  aitan vieressä rouskutti heinää ja nautti ansaitusta levostaan ja olostaan  ilman valjaita. Kun ovi aittan oli auki, saattoi se tulla sisälle tervehtimaan.

Se oli sitä aittaromantiikkaa. Ei puuttunut kuin pojat oven takaa......vaikka saattoipa niitäkin olla:-)).

                                         -----------------------

Nämä hevoset asustavat täällä ihan lähistöllä

Niin pian kun aloitin koulun käynnin ja opin lukemaan, on lukeminen ollut yksi mieluisimmista harrastuksistani.

Kansakoulun pienestä kirjastosta tuskin jäi ainutkaan kirja lukematta.

Yksi suosikeistani oli tarina Heidistä, joka asui vuorilla isoisänsä ja vuohien kanssa. Luin kirjan useaan kertaan ja vielä tänäänkin katson kirjasta tehtyä filmiä yhtä ihastuneena kuin aikoinani luin kirjaa.( Tänään tosin jo tiedän miltä vuohenjuusto maistuu.)

Kirjasta muistan, kuinka siinä isoisän leikkaamat paksut siivut vuohenjuustoa olivat Heidille terveellistä herkkua ja kuinka itsekin vesi kielellä ajattelin miten hyvältä se maistuisi. Tykkäsin juustosta, mitä sentään silloinkin sai aika usein, vaikkakaan en vuohenjuustoa ollut koskaan maistanutkaan.  Ei silti, enpä ollut vuohiakaan nähnyt, mutta ne toki kuvista päätellen muistuttivat aika paljon lampaita mitä meillä kotonakin aina oli.

---------------

Tässä kuvia Onni-vuohesta, minkä tapasimme kesälomalla jossain Suomessa.